Tontti

Soludden on pieni pohjoiseen avautuva niemenkärki, jolla on rantaviivaa 60 metriä - riippuen vedenkorkeudesta. Mitä alempana merivesi, sitä isompi tontti :)

Yläkalliolta avautuu näkymä merelle ja mailin päässä kulkevalle veneväylälle pohjoiseen. Kaikista mökin ikkunoista näkyy meri.

Nimensä mukaisesti aurinko paistaa Soluddeniin koko päivän: aamulla itärannan puolelta makuuhuoneeseen, keittiöön ja uimakivelle. Keskipäivällä rantakalliolle, hiekkapoukamaan ja laiturille, iltapäivään taittuessa terassille ja pihaan ja illansuussa saunalle, kunnes painuu vastarannan metsän taakse.

Soluddenissa kasvaa lukuisia käkkärämäntyjä ja muutama jyhkeämpi petäjä sekä kaksi kuusta, toinen noin 10 metriä korkea, toinen puoli metriä. Pikkukuusi on saanut armon pysyä pihassa, koska siihen on tarkoitus joskus vielä asentaa jouluvalot. Tällä kasvuvauhdilla se tapahtuu jouluna 2031....

Lisäksi löytyy yksi rantakoivu. Kuivina kesinä sille tulee syksy jo heinäkuussa, mutta korvaukseksi koivu kasvattaa vielä toiset lehdet elokuun ukkossateiden virkistämänä. Muutama kataja, kaksi pihlajaa ja suurenmoisen uudelleensyntymisen kokenut sireeni täydentävät lajiston.

Sireeni oli käytännössä yksi oksa, jota oli yritetty kasvattaa 80-luvulta lähtien. Rohkea siirto uuteen kasvupaikkaan tuotti tulosta: sireeni kukki ensimmäistä kertaa keväällä 2011 ja on kasvanut ihan oikeaksi pensaaksi. Syynä on salainen ase eli HYVE.

****


Kasvimaa - tottakai

Soluddenin kasvimaa on neliön kokoinen. Sen kunnostamiseen menee keväällä tunti ja kasvukaudella rikkaruohojen kitkemiseen keskimäärin 10 minuuttia. Kasvit on valittu teemalla "kasvaa varmasti". Ruohosipulia, persiljaa, kaupasta ostettujen purkkiyrttien ja salaattien saattohoitorivi sekä kuningattarena aito Äidin kasvimaalta saatu adoptioraparperi. Siitä tehdään hyvänä satovuonna keskimäärin kolme raparperipiirakkaa.

Kesällä 2011 tapahtui jotain uskomatonta. Kasvimaalta korjattiin menestyksellinen porkkanasato! Upeat, pulleat porkkanat kärsivät vain pienestä kauneusvirheestä: ne kasvoivat alaosasta mutkalle, koska kasvimaa on niin matala ja kallio tuli vastaan. Maku sen sijaan oli mainio. Tässä kesäkeiton jäänteet.







****
Beach - näin laitat rahaa merenpohjaan

Munuainen työnnettiin paikalleen
uimavahdin istuinkiveksi
ja vedenkorkeusmittariksi.
 Uimamajan siirron myötä tontin uimapoukama kuoriutui esiin ja pääsi oikeuksiinsa. 10 metriä hiekkarantaa kunnostettiin: isoimmat kivet kerättiin pois ja paikallinen hiekkamies toi proomulla 10 kuutiota hiekkaa vanhan päälle.

Eräänlaisen hulluuden todiste tämäkin: rahaa kipataan kirjaimellisesti merenpohjaan. Soluddenissa kohtuuinvestointi on kuitenkin tuottanut suurta iloa ja pehmeyttä uimareiden varpaiden alle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti